Singapore, part III

Ukkonen jyrisee niin, että hyvä jos omia ajatuksia kuulee. Kun tulin koulusta, tuntui kuin olisin syttymässä tuleen kun oli niin kuuma. Aivan tavallinen päivä Singaporessa siis. Koko ajan tuntuu että ukkonen riehuu täydellä teholla aivan kohdalla, mutta yhtään salamaa en ole nähnyt. Tornitalot ovat tiellä.

Kohta on yksitoista viikkoa jo takana, ja vain neljä viikkoa koulua plus tentit jälellä. Vaikka sitä ei koko ajan huomaa, niin aika kulkee vauhdilla. Nyt toisaalta ei ole reissuja luvassa ennen kuin tentit on ohi, sen verran paljon näitä ryhmätöitä, palautuksia ja tenttejä varten joutuu tekemään töitä. Äidin sanoja lainatakseni "voi voi, yli kuukausi pitäisi jaksaa tehdä kouluhommia!" Onhan se, kun vaihdossa joutuu opiskelemaan... No, onneks kaksi kurssia tuntuu menevän lupaavasti ja vaan ne toiset kaksi kurssia on ne, joiden takia stressaan ja panikoin täällä. No, mutta kyllä niistäkin selviää.

Laukullinen omaisuutta laskeutui jo Suomeen, kun omien pakkausten järjettömyys vihdoin valkeni minullekin. Eihän sitä reppureissatessa varsinkaan tarvitse niin paljoa tavaraa. Sanni puolestaan on shoppaillut sydämensä kyllyydestä ja odottaa äitinsä vievän ensi viikon vierailun jälkeen laukullisen tavaraa Suomeen. No, se tarkoittaa sitä että Sanni mm pakkaa joululahjoja tässä innoissaan.

Ruoasta tuli jotain kysymyksia aiemmin, niin kirjoitetaan sitten siitä tällä kertaa.

Ihana Kaakkois-Aasia, kuvittelisi hedelmiä ja vihanneksia löyyvän joka kadun kulmasta. Mutta ei, ei Singaporessa. Heti kun menee Malesian puolelle, tai Kiinaan, valikoima on suurempi. Singaporessa hedelmiä saa kalliilla ruokakaupoista. Toisaalta, Singaporen kallis on silti Suomen edullinen. Ruoan itse laittaminen on suhteellisen kallista, joten jos yksittäistä munakasta ja aamu- ja välipaloja ei lasketa, syön aina ulkona. Koululla ruoka on edullista ja vihdoinkin löysin sieltäkin yhden ruokalan, missä on hyvälaatuista, terveellistä, tuoretta ja edullista ruokaa. Vaikka ruoka on Singaporelaisten pääharrastus, valikoima levittyy vain pariin suuntaan. Jos haluaa kiinalaista, intialaista, malesialaista, korealaista tai muslimiruokaa, niitä löytyy joka hawker centeristä (ravintolakojujen alue). Usein ruoka kuitenkin on melko rasvaista ja pulla-ainesta löytyy vain valkoisimmassa ja höttöisimmässä muodossa. Intialainen ruoka on ihanaa, vaikkakin hiukan kalliimpaa, eikä todellakaan terveellisimmästä päästä. Sen lisäksi yksi vakioaterioistani on usein mix rice and veg, eli lautaselle saa annoksen riisiä, sekä kolme vapaavalintaista lisuketta noin 15-30 vaihtoehdon joukosta. Siinä on usein paljon kasvisvaihtoehtoja, sekä tofua ja kalaa, liha- ja kanavaihtoehtojen lisäksi, eli minullekin löytyy vaihtelua. Kaikki lisukkeet on tavalla tai toisella paistettuja. Seuraava vakiovalintani on vastaava itse koottu annos. Tarjolla on astioissa yhtä sun toista kasviksista ja tofusta ja levästä kalaan, sieniin ja vaikka mihin. Valitsen viisi tai kuusi raaka-ainetta kulhoon ja ojennan ne tiskille. Koululla yhdessä hyvässä paikassa ne paistetaan kananmunan ja valinnaisesti nuudeleiden, kanan ja lihan kanssa ja sitten paistetun ruoan rinnalle saa riisin (jos ei ottanut nuudeleita) ja kirkkaan pikkukeiton. Kämpän viereisessä paikassa taas ainekset keitetään ja annoksesta tulee keitto liemineen. Keittoon saa myös valita nuudelit sekaan tai riisin viereen halutessaan. Parasta tulee kun keittoon sekoittaa chili- ja maustekastikeseoksia, joita on tarjolla lähes ruoan kuin ruoan seuraksi. Singaporessa ruoka ei ole kovin tulista, vaan tulisuus on itse lisättävissä. Ainoa pikku yllätys oli sushin kanssa tullut wasabi, joka potkaisi sata kertaa kovempaa kuin se, mitä Suomessa wasabiksi väitetään. Pettymyksekseni vietnamilaista ja thaimaalaista ruokaa on hawker centereissä harvemmin tarjolla. Niitä löytyisi ravintoloista, mutta opiskelijabudjettiin ne ei oikein sovi. Thaimaata ja Vietnamia odotellessa.

Aasialaiset eivät tunnu perustavan karkeista, vaan paikallisista karkkikääreiden näköisistä paljastuu kuivattua lihaa tai kalaa. Singaporesta sentään saa ruokakaupoista karkkia, mutta Lijiangista esimerkiksi ei oikeastaan saanut. Pulla-aineskin on oma lukunsa. Kaikki leipomotuotteet ovat höttöistä, valkoista, tylsää mössöä, eikä ruoalla muutenkaan ole kamalasti tekstuuria. No, Malesiassa ruoka oli tulisempaa, hawker centereistä sai thaimaalaista, ja Tiomanilla jaoin jopa mustapippurirapuannoksen Henrin (Aallosta NTUhun vaihtoon myös tullut) kanssa. Kuala Lumpurin reissulla Outin (myös suomalaisia Aallon pääkampukselta) kanssa tuli syötyä tulista ruokaa, niin malesialaista kuin thaimaalaistakin. Vaikka jälkiruoka taisi löytyä Starbucksista jopa Kuala Lumpurissa muffinin muodossa. Aasialaiset eivät kyllä paljoa perusta myöskään jälkiruoista. Mikä järkytys jollekulle, jonka isoin masu on tarkoitettu jälkiruoille ja karkkille. Noh, ehkä se jälkiruokamasu tässä pienenee samalla. Jäätelöä on tullut syötyä yllättävän vähän, lämpöä on liikaa siihen. Uskokaa pois, mehujäät ja frozen yogurtit uppoaisivat paremmin  mutta niitäkin saa metsästää.

Nyt kun ruoasta on jotain tullut sanottua, niin ehkäpä vielä juomistakin. Niissä nimittäin makeutta löytyy kaikkien maailman jälkiruokien ja karkkien edestä. Länsimaalaiset tuskailevat paikallisen kahvin kanssa, limemehu, joka on paikallinen herkku, on kyllästetty sokerilla ja sokeria löytyy kondensoidun maidon lisäksi hyvin monesta tyypillisestä paikallisesta juomasta. Teetä saa monessa muodossa ja jopa vähällä sokerilla tai sokeroimattomanakin. Pohjoismaisten vaihtarien kanssa pitkän selviyksen jälkeen tiedämme, mistä saa "oikeaa" kahvia, tai miten halvasta paikallisesta kahvista saa juotavaa (tämä oli se kopi c kosong). Vesi kuitenkin on se pääjuoma, ja sitä näissä lämpötiloissa kuluukin. Koulussa mukana on kaksi pulloa vettä, ja ne tulee täytettyä pariin otteeseen, jos koululla kuluu koko päivä. Varsinkin ulkoillessa ja patikoidessa vettä kuluu järjettömät määrät.

Voipi sitten taas toivoa, jos joku aihe kiinnostaa, tai en ole kertonut jostain. :)

Kiina, Shanghai

Ensimmäisenä iltana Shanghaissa kävimme syömässä ihan asuntomme vieressä, sitten Sanni suuntasi ulos Phuongin ja Villen kanssa ja minä jäin nukkumaan yöjunan univelkoja. Asunto, jossa olimme, oli suomalaisperheen asunto, jonka saimme käyttöömme Shainghaissa olomme ajaksi heidän ollessaan Suomessa. Sijainti oli mitä parhain, eikä hulppeassa asunnossa ollut todellakaan mitään valitettavaa.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä Shanghaissa menimme ns feikkitorille, mistä saa iha mitä tahansa - feikkinä. Tori on valtava ja halpa jopa Kuala Lumpurin Jalan Petalingiin verrattuna. Siellä pääsi myös tinkimään sydämensä kyllyydestä. Hinnan saattoi helposti saada 300 yuanista noin 40 yuaniin jos osasi olla tiukka. Turisteilta pyydettiin naurettavia hintoja, jotka putoilivat nopeasti alas. Itse olin lähinnä seurana, kun Sanni ja Phuong shoppaili ja Ville tinki Phuongin ostoksista. Muutaman tunnin vierähdettyä näin, suuntasimme keskustaan pää kävelykadulle. Söin elämäni korkeimman mehujääpehmiksen. Normi pehmispahvivohveli ja varmaan melkein kolmekymmentä senttiä korkea kierre :P nami! Pääsimme miljoonan muun ihmisen aiheuttamasta ruuhkasta huolimatta joelle, josta näkyi upea kaupungin skyline. Muutaman (tuhannen) kuvan jälkeen lähdimme valumaan ihmismassan mukana kohti metroa, ja suuntasimme syömään Villen kämpän vieressä oleville katuruokakojuille. Ruoka oli hyvää, kuten koko Kiinan matkan aikana. Sitten kävimme Villen kämpillä vielä ennen kuin suuntasimme takaisin asunnolle Sannin kanssa.

Toisena täytenä päivänä minä ja Sanni lähdettiin vähän seikkailemaan. Kahden tunnin yrityksen jälkeen löysimme etsimämme, teemarketin. Asiaan kuuluu istuskella ja maisteskella teetä ja kierrellä valtavaa hallia, jossa oli varmasti toistasataa teekauppaa. Ah, sainpahan juoda sydämeni kyllyydestä teetä silloin! Teemarkettiin ei kuulu tinkiminen samalla lailla kuin feikkimarkettiin. Ensinnäkin, hinnat ovat melko järkeviä jo lähtökohtaisesti ja täällä myyjät eivät osanneet yhtään englantia. Silti hinnoista sai täälläkin hieman neuvoteltua. Seuraavaksi suuntasimme Villeä ja Phuongia tapaamaan, joiden kanssa menimme suomalaispainotteisen porukan kanssa sushille. Sushi oli mahtavaa ja seura hyvää. Oli mielenkiintoista tavata noin omanikäisiä ihmisiä, jotka asuvat Shanghaissa joko opiskelun, vaihto-opiskelun tai työn takia. Tällaisessa porukassa reissaaminen oli tietenkin luonnollinen aihe, jonka parissa muutama tunti vierähtikin kevyesti. Muut rupesivat valmiatautumaan baariin lähtöön, mutta itselläni oli huono olo, joten suuntasin asunnolle nukkumaan. Seuraavana aamuna olikin kuumetta, joten kaksi seuraavaa, ja viimeistä päivää Shanghaissa kului vällyjen välissä teetä lipittäen. Onneksi olo hiukan helpotti perjantai-illaksi, silöä lentomme kohti Singaporea lähti noin yhdeltä yöllä, joten koko yö meni matkatessa. En suosittele kuumeisena lentämistä. Varsinkaan pidempää lentoa, kuten Shanghai-KL-Singapore. Onneksi vaihtoaika KLssa ei ollut pitkä, mutta ehdimme silti syödä aamupalaa. Vihdoin kotiin päästyäni nukuin kuutisen tuntia ja nyt olo on jo parempi, ellei äänen puuttumista (kiitos AirAsian tehokas ilmastointi) lasketa.

Kiina on mielenkiintoinen maa. Nautin matkasta pienestä flunssailusta huolimatta ja minulle Lijiang oli muutenkin se pääkohde tällä reissulla. Kiinassa moni asia on vähän erilaista. Ihmiset tuijottavat ja haluavat ottaa kuvia, Lijiangissa ihmiset olivat älyttömän ystävällisiä, ilma raikasta ja kaupunki kaunis. Shanghai oli täpötäysi, ahdas suurkaupunki hyvine katuruokineen ja suurine kontrasteineen. Kiinassa ei mikään Googleen liittyvä toimi, joten siksi blogitekstitkin tuöevat vasta nyt peräkanaa. Hong Kongin tapahtumien jälkeen heikosti toiminut facebook app ja instagram suljettiin, joten koimme Kiinalaisen palomuurin ihan tehokkaasti. Jos olet joskus koittanut etsiä bingistä asiallista tietoa, niin tiedät että se on turha toive. Lisäksi Kiinassa tieto, joka löytyy voi olla mitä sattuu. Erikoista. Yhden pienen hetken joku hakkeri onnistui tekemään särön palomuuriin ja instagramissa näkyi pienen hetken Tiinan Hong Kongin mielenosoituksista ottama kuva #fightfordemocracy. Sitä tunsi olevansa niin pieni tässä monimutkaisessa ja erikoisessa systeemissä. Miten jossain Hong Kongin kaltaisessa kaupungissa rauhallisia, asiallisia mielenosoittajia voidaan kohdella noin. Avaisin sateenvarjon osoittaakseni tukeni järkevästi käyttäytyville protestoijille, mutta vaikka facebookkaisin sen tai jakaisin instagramissa, eivät he saisi viestiäni perille. Kummallinen tämä ihmiskunta.

Nyt lopetan kuumehuuruiset höpinäni ja sanon terkkuja kaikille.

Kiina, Lijiang

Istun tässä Kunmingin lentokentän portilla numero 15. Ulkona on jotain sumuisen ja aurinkoisen välimailta. Sanni nukkuu ja lennon lähtöön on vielä jonkin aikaa. Olemme kuitenkin kentällä ajoissa, suht kohtuullisesti nukutun yön jälkeen, ihme kylläkin. Koska Kunmingistä on noin puolet halvempi lentää Shanghaihin kuin Lijiangista, niin päätimme hypätä junaan ja lentää Kunmingistä. No, kiinalainen yöjuna on jo oma kokemuksensa, en ehkä suosittelisi herkkähipiäisimmille, mutta itse olin kyllä melko sujut nukkumisen kanssa vaikka juna olikin melko... eksoottinen. Vaunu oli täynnä kolmen punkan korkuisia "lokeroita", joissa oli molemmilla seinillä sängyt. Ovea tai muita hömpötyksiä, kuten puhtaita lakanoita, tai ehjiä seiniä ei ollut. Tavarat oli omalla vastuulla käytävän päällä olevalla hattuhyllyllä. Nukuin sitten arvotavaroitteni päällä varmuuden vuoksi. Ai niin, ja tosiaan emme toilailujen takia päässeet edes siihen junaan, millä oli tarkoitus mennä, mutta onneksemme seuraavallakin junalla ehti hyvin kentälle, varsinkin kun kentän löytämiseen ei vaadittu mitään, astuimme rautatieasemalla suoraan 10 yuania maksavaan lentokenttäbussiin. No, matka oli tosiaan monivaiheinen, mutta näyttää siltä, että saatamme ehtiä vielä tämän vuorokauden puolella perille Shanghain kämpille.

Olen Lijiangista laittanut kuvia jo Flickriin ja Instagramiin ja jotain on tullut kerrottuakin joillekin, mutta tässä nyt vähän Lijiangista.

Lijiangin löysin vahingossa katsoessani halpalentoyhtiö Tigerairin tarjouksia eri puolille Aasiaa. Googlasin Lijiangin ja totesin että sinne on pakko päästä. Sanni halusi Shanghaihin, joten näistä kahdesta kohteesta tuli meidän Kiinan reissu. Lijiangiin saavuimme torstaina iltapäivällä, totesimme olevamme sateessa ilman tietoakaan siitä, miten pääsisimme hotellille. No, kyyti onneksi järjestyi kielimuurista huolimatta ja vihdoin pääsimme muinaiskaupungissa (asutusta n 600 eKr.) sijaitsevaan suloiseen hotelliimme. Hotellilla yksi työntekijä jopa osasi muutaman sanan englantia ja pääsimme vihdoin huoneeseemme. Huoneessa oli kaksi kovapuista, koristeellisesti veistettyä sänkyä ja pesuhuone. Pesuhuoneeseen ei tosin ollu ovea, vain läpinäkyvä verho. Erikoinen tämä kiinalainen kulttuuri... Ovi "lukittiin" yöksi laittamalla rima poikittain ovien taakse telineisiin. Aika muinainen systeemi. Ulkoa päin ovi lukittiin pikkuisella munalukolla. Noh, pihapiirissä oli jatkuvasti jokj, joten huoneeseen tuskin olisi kukaan päässyt murtautumaan. Hotelli oli suloinen, pieni ja idyllinen.

Toisena päivänä sää oli jo hiukan parempi, vaikka välillä vähän ripottelikin. Kiertelimme muinaiskaupunkia ja välillä nautimme ihanasta kiinalaisesta ruoasta tai teestä. Taustalla näkyi pilviin katoavia vuoria ja kukkuloita. Shoppailtua ei tullut oikeastaan, mitä nyt hiuspuikon ostin itselleni :) Lauantaina sää oli enään puolipilvinen ja illaksi muuttui aika kauniiksi, kun aurinkokin näyttäytyi. Silloin kiersimme vanhaa kaupunkia (jolla ikää n 800 vuotta) ja tutustuimme erääseen paikalliseen, joka tarjosi meille ruokaa ja kierrätti meitä vähän ympäriinsä. Ensimmäinen paikallinen, joka osasi englantia niin, että lauseet olivat ymmärrettäviä. Yleensä sanavarasto loppui heti 'hello'n jälkeen. Sitä toisaalta kuuli enemmänkin.

Sunnuntaina halusimme suunnata Jade Dragon lumivuorelle, josta Lijiangin maisema on kuuluisa. Olimme neuvottelemassa taksin kanssa hinnoista, kun neljä paikallista nuorta tulivat paikalle ja sanoivat, että voisivat lähteä bussilla ensin meidän kanssamme läheiseen, perinteisempään kiinalaiskylään. No, hyppäsimme bussiin heidän kanssaan, ja pian olimmekin suloisessa pikkukylässä. Siellä meidät vietiin paikallisen isoäidin luo, jossa meille tarjottiin teetä ja pähkinöitä. Mummo oli todella suloinen, vaikka eihän meillä yhteistä kieltä ollutkaan. Paikallisista nuoristakin, joiden kanssa liikuimme, vain yksi puhui huonoa englantia. Esimerkiksi kielteiset muodot olivat hänelle vieraita, joten jouduimme itse päättämään, puhuiko hän mistä. No, kyllä sillä selvittiin. Seuraavaksi hyppäsimme uudestaan bussiin, kohteena Jade water village, pieni kylän tapainen vuoren rinteellä. Näkymät olivat huikeat ja vuorikin rupesi näyttäytymään pilvien lomasta. Korkein, viiteen ja puoleen kilometriin nouseva huippu ei koskaan meille näyttäytynyt, mutta näkymät olivat silti huikeat. Voin nyt sanoa kiivenneeni itäisen Himalajan erään vuoren rinnettä ylöspäin raikkaassa vuoristoilmassa, kirkkaan vuoristopuron kohistessa vieressä. Sää oli upea, aurinko paistoi ja taivaalla vain muutama poutapilvi. Tietenkin onnistuin saamaan vähän punaista väriä nenänpäähäni ja olkapäilleni, mutta en onneksi sen pahemmin palanut.

Vuoristohyppelyn jälkeen lähdimme paikallisten ystäviemme kanssa kohti Lijiangin vanhaa kaupunikia, jossa saimme taas hyvää kiinalaista vihreää teetä, sekä pääsimme erään hotellin parvekkeelle, vanhan kaupungin korkeimman huipun luona, josta näkyi vanhan kaupungin katot ja lumivuori taustalla. Näky oli huikea ja kaunis sää kruunasi sen täydellisesti. Vanhan kaupungin kukkulan laelta minun ja Sannin täytyi suunnata jo takaisin hotellillemme ja hyvästelimme paikalliset ystävämme. Hotellilla pakkasimme tavaramme, kävimme vielä ulkona syömässä, ja sitten pyysimme hotellin työntekijää (sitä, joka osasi englantia) soittamaan meille taksin. Siitä suuntasimmekin rautatieasemalle, josta tämä monivaiheinen matkantekomme alkoi.

Olen ihastunut Lijiangin kuvankauniisiin maisemiin ja olisin jatkanut mielummin noin 150 kilometrin päässä olevaan Shangri Lahan, mutta Shanghai odottaa. Kohta pääsemme koneeseen ja sitten kolmen tunnin lennon jälkeen olemmekin jo Shanghaissa. Jännä juttu, että olen täällä. Kiina ei alunperin kuulunut matkasuunnitelmiini ollenkaan, mutta näin vain satuinkin pääsemään näinkin upeaan paikkaan.

Kiinan kieli on aika erikoista. Eihän siitä ymmärrä mitään. Mutta kyllä minunkin sanavarastoni sai muutaman sanan perustuksen tällä reissulla. Ylpein hetki oli se, kun ymmärsin ihan itse, kun rautatieaseman työntekijä kehui hymyäni kauniiksi. Tai no, ymmärsin sen sanan kaunis, piao liang, sen hymyn päättelin hänen elekielestään. Osaan myös sanoa tämä (lausutaan kuin tsökö), hei (ni hao), sekä kiitos (xie xie). Niitä sanoja sitten olenkin toistellut paljon. Toisaalta hymyllä ja elekielelläkin pääsee pitkälle. Ja Sanni osaa kysyä onko jossain ruoassa lihaa. On meillä lisäksi lappu, jossa kerrotaan, ettemme syö lihaa. No, hyvin on tähän asti mennyt, jollei junalippujen kanssa koheltamista lasketa. Eikä sekään onneksi muodotunut ongelmaksi, sillä ehdimme lentokentälle ajoissa. Terveisiä Kiinasta!

______
Edit:
Nyt perillä Shanghaissa, jouduimme istumaan koneessa puolitoista tuntia ennen kuin pääsimme ilmaan :o Kaikista pahinta oli ehkä se, että istuin kiinalaisille mitoitetussa keskipenkissä. Polvet ei sitten mahtunut yhtään minnekään. Ensimmäisen vartin jälkeen alkoi ekan kerran kramppaamaan. Pitkistä koivista on välillä haittaakin.