Kiina, Lijiang

Istun tässä Kunmingin lentokentän portilla numero 15. Ulkona on jotain sumuisen ja aurinkoisen välimailta. Sanni nukkuu ja lennon lähtöön on vielä jonkin aikaa. Olemme kuitenkin kentällä ajoissa, suht kohtuullisesti nukutun yön jälkeen, ihme kylläkin. Koska Kunmingistä on noin puolet halvempi lentää Shanghaihin kuin Lijiangista, niin päätimme hypätä junaan ja lentää Kunmingistä. No, kiinalainen yöjuna on jo oma kokemuksensa, en ehkä suosittelisi herkkähipiäisimmille, mutta itse olin kyllä melko sujut nukkumisen kanssa vaikka juna olikin melko... eksoottinen. Vaunu oli täynnä kolmen punkan korkuisia "lokeroita", joissa oli molemmilla seinillä sängyt. Ovea tai muita hömpötyksiä, kuten puhtaita lakanoita, tai ehjiä seiniä ei ollut. Tavarat oli omalla vastuulla käytävän päällä olevalla hattuhyllyllä. Nukuin sitten arvotavaroitteni päällä varmuuden vuoksi. Ai niin, ja tosiaan emme toilailujen takia päässeet edes siihen junaan, millä oli tarkoitus mennä, mutta onneksemme seuraavallakin junalla ehti hyvin kentälle, varsinkin kun kentän löytämiseen ei vaadittu mitään, astuimme rautatieasemalla suoraan 10 yuania maksavaan lentokenttäbussiin. No, matka oli tosiaan monivaiheinen, mutta näyttää siltä, että saatamme ehtiä vielä tämän vuorokauden puolella perille Shanghain kämpille.

Olen Lijiangista laittanut kuvia jo Flickriin ja Instagramiin ja jotain on tullut kerrottuakin joillekin, mutta tässä nyt vähän Lijiangista.

Lijiangin löysin vahingossa katsoessani halpalentoyhtiö Tigerairin tarjouksia eri puolille Aasiaa. Googlasin Lijiangin ja totesin että sinne on pakko päästä. Sanni halusi Shanghaihin, joten näistä kahdesta kohteesta tuli meidän Kiinan reissu. Lijiangiin saavuimme torstaina iltapäivällä, totesimme olevamme sateessa ilman tietoakaan siitä, miten pääsisimme hotellille. No, kyyti onneksi järjestyi kielimuurista huolimatta ja vihdoin pääsimme muinaiskaupungissa (asutusta n 600 eKr.) sijaitsevaan suloiseen hotelliimme. Hotellilla yksi työntekijä jopa osasi muutaman sanan englantia ja pääsimme vihdoin huoneeseemme. Huoneessa oli kaksi kovapuista, koristeellisesti veistettyä sänkyä ja pesuhuone. Pesuhuoneeseen ei tosin ollu ovea, vain läpinäkyvä verho. Erikoinen tämä kiinalainen kulttuuri... Ovi "lukittiin" yöksi laittamalla rima poikittain ovien taakse telineisiin. Aika muinainen systeemi. Ulkoa päin ovi lukittiin pikkuisella munalukolla. Noh, pihapiirissä oli jatkuvasti jokj, joten huoneeseen tuskin olisi kukaan päässyt murtautumaan. Hotelli oli suloinen, pieni ja idyllinen.

Toisena päivänä sää oli jo hiukan parempi, vaikka välillä vähän ripottelikin. Kiertelimme muinaiskaupunkia ja välillä nautimme ihanasta kiinalaisesta ruoasta tai teestä. Taustalla näkyi pilviin katoavia vuoria ja kukkuloita. Shoppailtua ei tullut oikeastaan, mitä nyt hiuspuikon ostin itselleni :) Lauantaina sää oli enään puolipilvinen ja illaksi muuttui aika kauniiksi, kun aurinkokin näyttäytyi. Silloin kiersimme vanhaa kaupunkia (jolla ikää n 800 vuotta) ja tutustuimme erääseen paikalliseen, joka tarjosi meille ruokaa ja kierrätti meitä vähän ympäriinsä. Ensimmäinen paikallinen, joka osasi englantia niin, että lauseet olivat ymmärrettäviä. Yleensä sanavarasto loppui heti 'hello'n jälkeen. Sitä toisaalta kuuli enemmänkin.

Sunnuntaina halusimme suunnata Jade Dragon lumivuorelle, josta Lijiangin maisema on kuuluisa. Olimme neuvottelemassa taksin kanssa hinnoista, kun neljä paikallista nuorta tulivat paikalle ja sanoivat, että voisivat lähteä bussilla ensin meidän kanssamme läheiseen, perinteisempään kiinalaiskylään. No, hyppäsimme bussiin heidän kanssaan, ja pian olimmekin suloisessa pikkukylässä. Siellä meidät vietiin paikallisen isoäidin luo, jossa meille tarjottiin teetä ja pähkinöitä. Mummo oli todella suloinen, vaikka eihän meillä yhteistä kieltä ollutkaan. Paikallisista nuoristakin, joiden kanssa liikuimme, vain yksi puhui huonoa englantia. Esimerkiksi kielteiset muodot olivat hänelle vieraita, joten jouduimme itse päättämään, puhuiko hän mistä. No, kyllä sillä selvittiin. Seuraavaksi hyppäsimme uudestaan bussiin, kohteena Jade water village, pieni kylän tapainen vuoren rinteellä. Näkymät olivat huikeat ja vuorikin rupesi näyttäytymään pilvien lomasta. Korkein, viiteen ja puoleen kilometriin nouseva huippu ei koskaan meille näyttäytynyt, mutta näkymät olivat silti huikeat. Voin nyt sanoa kiivenneeni itäisen Himalajan erään vuoren rinnettä ylöspäin raikkaassa vuoristoilmassa, kirkkaan vuoristopuron kohistessa vieressä. Sää oli upea, aurinko paistoi ja taivaalla vain muutama poutapilvi. Tietenkin onnistuin saamaan vähän punaista väriä nenänpäähäni ja olkapäilleni, mutta en onneksi sen pahemmin palanut.

Vuoristohyppelyn jälkeen lähdimme paikallisten ystäviemme kanssa kohti Lijiangin vanhaa kaupunikia, jossa saimme taas hyvää kiinalaista vihreää teetä, sekä pääsimme erään hotellin parvekkeelle, vanhan kaupungin korkeimman huipun luona, josta näkyi vanhan kaupungin katot ja lumivuori taustalla. Näky oli huikea ja kaunis sää kruunasi sen täydellisesti. Vanhan kaupungin kukkulan laelta minun ja Sannin täytyi suunnata jo takaisin hotellillemme ja hyvästelimme paikalliset ystävämme. Hotellilla pakkasimme tavaramme, kävimme vielä ulkona syömässä, ja sitten pyysimme hotellin työntekijää (sitä, joka osasi englantia) soittamaan meille taksin. Siitä suuntasimmekin rautatieasemalle, josta tämä monivaiheinen matkantekomme alkoi.

Olen ihastunut Lijiangin kuvankauniisiin maisemiin ja olisin jatkanut mielummin noin 150 kilometrin päässä olevaan Shangri Lahan, mutta Shanghai odottaa. Kohta pääsemme koneeseen ja sitten kolmen tunnin lennon jälkeen olemmekin jo Shanghaissa. Jännä juttu, että olen täällä. Kiina ei alunperin kuulunut matkasuunnitelmiini ollenkaan, mutta näin vain satuinkin pääsemään näinkin upeaan paikkaan.

Kiinan kieli on aika erikoista. Eihän siitä ymmärrä mitään. Mutta kyllä minunkin sanavarastoni sai muutaman sanan perustuksen tällä reissulla. Ylpein hetki oli se, kun ymmärsin ihan itse, kun rautatieaseman työntekijä kehui hymyäni kauniiksi. Tai no, ymmärsin sen sanan kaunis, piao liang, sen hymyn päättelin hänen elekielestään. Osaan myös sanoa tämä (lausutaan kuin tsökö), hei (ni hao), sekä kiitos (xie xie). Niitä sanoja sitten olenkin toistellut paljon. Toisaalta hymyllä ja elekielelläkin pääsee pitkälle. Ja Sanni osaa kysyä onko jossain ruoassa lihaa. On meillä lisäksi lappu, jossa kerrotaan, ettemme syö lihaa. No, hyvin on tähän asti mennyt, jollei junalippujen kanssa koheltamista lasketa. Eikä sekään onneksi muodotunut ongelmaksi, sillä ehdimme lentokentälle ajoissa. Terveisiä Kiinasta!

______
Edit:
Nyt perillä Shanghaissa, jouduimme istumaan koneessa puolitoista tuntia ennen kuin pääsimme ilmaan :o Kaikista pahinta oli ehkä se, että istuin kiinalaisille mitoitetussa keskipenkissä. Polvet ei sitten mahtunut yhtään minnekään. Ensimmäisen vartin jälkeen alkoi ekan kerran kramppaamaan. Pitkistä koivista on välillä haittaakin.